Aino Juutilainen toimii aktiivisesti teatterin ja tanssitaiteen parissa säveltäjä-muusikkona. Hän valmistui vuonna 2013 Tanskan Kuninkaallisesta Musiikkiakatemiasta sellonsoiton maisteriksi, mutta klassisten opintojen ohella hän improvisoi paljon jazzmuusikoiden kanssa ja ajautui sitä kautta myös säveltämisen pariin. Juutilainen sai vuonna 2018 Koneen Säätiöltä kolmivuotisen apurahan Jälkiä -ääniteossarjan valmistamiseen

Juutilainen toteuttaa vuoden 2020 Ars Moriendi -festivaalilla KUOLEMA UNPLUGGED -lavarunousillan osana monitaiteellista työryhmää.

Aika Huusko on runoilija, artivisti ja pääkaupunkiseudulla vaikuttava lavarunoaktiivi. Häntä inspiroi katutaide, kontrastit ja yhteys kaiken elollisen välillä. Aika on kirjoittanut runojen kirjoittamisen maisteriksi sekä muutaman manifestin. Hänen kokopitkä ensirunokokoelmansa Elorunoja: lavalle ja muihin tiloihin, ilmestyy vuonna 2022.

Ars Moriendi -festivaalilla huusko tuottaa Kuolema Slam / Death Slam -lavarunoustapahtuman

Ilona Pajari on kuolemantutkija ja sosiaalihistorian dosentti. Pajari toteuttaa Ars Moriendi 2020 -festivaalilla Hautajaistyöpajan sekä juontaa Kriisivalmius ja kuolemanvaaran kohtaaminen -paneelikeskustelun.

Lisäksi Pajari on kirjoittanut Ars Moriendin Koronapäiväkirjoihin tekstin Netti pelaa.

 

 

Helena Honkanen Vartiainen haluaa ymmärtää ihmisyyttä.

Ihmisenä olemisen rajat ovat loppumattoman kysymisen kohde. Syntymä on kuoleman ohella ihmisen elämään koskeva ikuinen mysteeri. Kaikki mikä syntyy, myös kerran kuolee.

Vartiainen on Ars Moriendi -festivaalia järjestävän työryhmän jäsen.